Haaveita ja suunnitelmia

No ihan ykköshaave on tämä paino. Ja ulkonäkö. Enhän mä ruma ole enkä edes niin vanhan näköinen naamastani kuin oikeasti olen, mutta lihava on lihava. Joka kerta kun sovituskoppiin menee niin vituttaahan se ne L-kokoisia vaatteita sovittaa. Oikeasti. Lisäksi mun lempparivaatteitani ei useinkaan ole L-kokoisina. Joutuu pukeutumaan kompromissivaatteisin. Tätä haavetta yritän toteuttaa koko ajan, pikkuhiljaa. Se vain, että minä oikeasti tarvitsisin tukea, enemmän kuin koen saavani. Ehkäpä olen vähän avuton?

Haaveilen myös matkustamisesta muuallekin kuin Turkkiin. Olen joskus muinoin käynyt Portugalissa ja veri vetää sinne uudelleen, vaikka sainkin siellä salmonellan. En muuten enää uskalla ulkomailla ollessa syödä hampurilaisia, kahdesti olen ollut melko huonossa kunnossa hamppareiden syömisen jälkeen….Haluaisin ensi kesänä mennä laivalla Saksaan, junailla sieltä jotain reittiä Italiaan tai ihan vaan lentää Italiaan. Tahdon ja haluan. Sellainen sekoitus aikuisempia juttuja kuten vaikka visiittiä viinitilalle tai maailmakuulujen nähtävyyksien näkemistä ja sopivasti jotain vesipuistoa tai muuta vastaavaa ja sitten tietty jotain mitä tuo mies haluaa. Täytyy nyt tunnustaa, että en tiedä mitä hän haluaa. Ehkä pitäisi kysyä?

Ei olla oikeasti viime aikoina keskusteltu meistä, tulevaisuudestamme saati haaveistamme. Sen tiedän, että mies haluaisi asumaan omaan rivitalon pätkään tai erillistaloon tai omakotitaloon. Mua se pelottaa. Minä pidän nykyisestä tilanteesta. Toisaalta olisi mahtavaa saada tilaa, piha ja jotain omaa ja samalla se pelottaa. Olisi ihanaa kun olisi kunnon kaapit ja varasto, ettei tavarat loju kuten meillä, mutta toisaalta, ainahan tuon ylimääräisen voisi vaan myydä pois tai viedä roskiin. En ole halunnut omistaa mitään, koska se sitoo. Ja se ISO laina sitoo. Ja minua pelottaa sitoutua. Tuo pelko on ollut elämässäni mukana aina. Se on toisaalta pelastanut minut tukalista tilanteista ja suojellut. Toisaalta se on estänyt elämästä. Yhden kerran elämässäni tein sen virheen, että luotin toiseen enkä uskonut vaistooni. Se maksoi minulle melkein 7000 mk. Siksipä pelkäänkin nyt aika lailla, vaikka ollaanhan me oltu yhdessä yli 13 vuotta, että olen sitten helposti haavoitettavissa kun olen kiinni yli 250000€ velassa ja en sitten eläkkeellä ollessa vietäkään eläkepäiviäni matkustelemassa ympäri maailmaa. APUA! Tekisi mieli juosta karkuun ihan minne vaan ja pistää pää puskaan, laskea sataan ja toivoa, että asiat vaan ratkeaisivat sillä aikaa itsekseen.

Haaveilen myös siitä, että jaksaisin oikeasti tehdä muutakin kuin käydä töissä, salilla tai jumpissa ja istua iPad sylissä. Että saisin nukuttua, että asiat vaan sujuisivat. Että tuntisin eläväni joka elämäntasolla. Että minulla olisi täällä lähellä ystäviä, joiden kanssa voisin käydä vaikka vesijuoksemassa tai jumpassa tai salilla. Että en olisi niin yksin. Minulla on ihanat lapset, mutta eivät ne ystävää korvaa. On minulla ihan ihana aviomies, mutta minulla ei ole täällä pk-seudulla hyviä ystäviä. On tuttuja ja kavereita ja työkavereita. Onhan se itsestäkin toki kiinni ja ja ja….

Joo, nyt vaivuin jonkin sortin itsesääliin joten pitää varmaan lopettaa. Aika naatti olen kahvakuulailun jäljiltä. Positiivista on se, että koska kahvakuulatunnille tuli vain 7 ihmistä, me juttelimme ja nauroimme siellä yhdessä ja juttelimme vielä pukkarissakin. Oli kiva fiilis! Niin ja sää on ihana. Rakastan kesää!

Päivä 215

Olen pitänyt ruokapäiväkirjaa, koska PT käski sellaisen tehdä. Luoja. Onkin sattunut katastrofipäivät. Olen herkutellut normaalia enemmän, syönyt miten sattuu, ruokailujen välit on olleet välillä vaan tunnin ja toisinaan jopa 7 tuntia. Olen juonut jopa pullollisen valkoviiniä!!! Ihan perseelleen menee. No, ompas PT:llä korjattavaa ja kommentoitavaa.

Tällä viikolla olen liikkunut ihan kohtalaisesti, oli PT treeni, pyöräilyä, body pump, venyttely, kävely ja tänään on kahvakuulatunti tai oikeastaan puolituntinen, joka tapauksessa taitaa tulla 5 tuntia liikkumisia tälle viikolle. Kaupassa käyntejä ja muuten vaan kävelyjä ja ulkoiluja en ole tuohon laskenut.

Mielialan kanssa ollut vähän ongelmia. Liittynee osin kuumuuteen, osin töiden alkuun ja aika paljon fiiliksiin täällä kotona. Osaisinpa vain sanoa mikä. Ehkä se on jokin oma saamattomuuteni, jota en uskalla kohdata tai tajua ja siksi on helpompaa ikään kuin vierittää syytä toisen niskoille.

Lisäksi haaveilen vihdoinkin tiettyjen reissujen tekemisestä ja olen todella kärsimätön odottamaan, että ne toteutuvat, mutta pelkään kuin pikkulapsi, että eivät ne toteudu ainakaan siten kuin haluaisin. Hirveä tarve etuilla jonossa. Mun vuoro, mun vuoro, mun vuoro!!!!

Minä haluaisin elää enkä vain odottaa, koska se elämä alkaa. Vähän kuin nää kilot, lähtisivät nyt perkele ja äkkiä!!!! Ehkäpä teen pienen listauksen siitä mitä haluan, vaikka erillisen kirjoituksen siitä. Puran päätäni tyhjäksi, että sitten voin järjestellä asiat siellä uudelleen. Vähän kuin siivoaisin kaapin.

Joo, huomenna menen seiskaksi töihin, että pääsen ajoissa kotiin. Mies on etänä kotona. Tiistaina ja keskiviikkona olen itse kotona etänä. Torstaina on oltava koko päivä duunissa. Perjantaina käyn aamupäivä, sillä mulla on palaveri, jossa on oltava ihan fyysisesti läsnä. Ei riitä conffat ja webexit.

Jep. Tämmöistä tällä erää!

P.S. Kirjoitetaanko se ompas vai onpas?

187:s päivä

Ja mä olen vähän pahalla päällä. Ei ole mitään isoa syytä, monta pientä. Se vaan, että jos niitä alan purkaa on taas kolmas maailmansota päällä. Siispä tyydyn puhisemaan itsekseni.

Oltiin 5 päivää reissussa. Vantaa-Oulu-Muhos-Parikkala-Vantaa. Lähdettiin tiistaina seiskan maissa aamulla ja majoituttiin Oulun Arinaan. Majoittumispäivänä käytiin mun vanhempien haudalla sekä pizzalla. Mies kärsi vatsavaivoista joten illalla nautimme pojan kanssa kahdestaan kauniista säästä ja Oulun torista. Olisi ollut mitä mainoin ilma istua terassilla nauttimassa lonkero tai kaksi vaan eipä sitä viitsi kymmenenvuotiaan kanssa niin tehdä. Tyydyin ostamaan lapselleni slush-juoman ja itselleni ison pehmis-colan eli isoon muovituoppiin pehmisjädeä, coca colaa ja strösseleitä. Nams!

Seuraavana päivänä tulikin sitten vettä kuin Esterin ahterista. Vietimme päivän veljeni luona. Oli kivaa. Emme olleet monien sattumien summana nähneet toisiamme naamatusten kuuteen vuoteen. Illalla sitten kebabbia naamaan ja nukkumaan. Oulun Sokos Hotel Arinaa voin muuten suositella lämpimästi. Ei mitään krumeluureja ja hienouksia. Perushotelli, siisti huone ja maittava aamupala. Sijainti keskustassa joten joka paikkaan pääsee kävellen!

Torstai-aamuna teimme siirtymän Parikkalaan Pohjois-Karjalan kautta. Yleensä menemme Savon kautta, mutta halusimme vaihtelua. Kävimme Bomban pihassa ja vessassa ja ostin itselleni pöllökorvikset, mutta jotenkin se oli ISO pettymys koko Bomba. Pysähdyimme myös Kolilla. Mahtava paikka! Sinne pitää mennä toistekin, se raidehissi sekä tuoli/maisemahissirundi oli upea sekä se Kolikeskus vai mikä se luontohässäkkäpaikka olikaan. Iloisia ja ystävällisiä ihmisiä, hyvä palvelu ja hyvää kahvia! Sitten iskikin kunnon ukkosmyräkkä ja vettä tuli enemmän kuin mihin tuulilasinpyyhkijöiden vauhti riitti. Kiteellä kaupassa ja varttia vaille kahdeksan illalla määränpäässä, missä olimme kaksi yötä ennen kotiinpaluuta.

Eilen kävin loma- ja nuhatauon jälkeen 5,4km kävelylenkillä. Jalat painoivat tonnin joten aikaa kului 1h 3min. Aika lailla kun olen samaan matkan päässyt välillä 53 minuutissa. Sää oli hyvä, aurinkoinen ja lämpöä 20C. Tänään kävin pyöräilemässä 17,8km aikaan 1h 5min. Ihana ilma!!!! Idiootteja koiranulkoiluttajia 😦

Pesukone jytisee toista koneellista ja kävin kävellen kaupassa. Ostin kurkkua, perunaa, vesimelonia, Huiluntuhtia, maustamatonta jogurttia, leipää, pikku pullo Bonaquaa (ois tehnyt mieli jätskiä tai suklaata), greippilimsaa (S-kaupan omaa, 1,5l vain 1,45€ ja sisältää pantin) kun tekee mieli lonkeroa, mutta en nyt raski ostaa. Odotan, että formulat loppuu niin mies pääsee kokkaamaan. Mä teen salaatin. Hänen PITI käydä kaupassa, mutta formulat meni sen ohi niin saa mokoma laiskajaakko sit kokata.

Huomenna menen elämäni ensimmäiselle kahvakuulatunnille ja ylihuomenna bodybalanceen. Torstaina pitäisi leipoa, perjantaina mun tytär vihitään maistraatissa ja lauantaina on itse hääjuhlat. Jossain välissä minun pitää ostaa pari puolen litran muovista viina/likööripulloa hääpaikan vessoihin. Niin ja la-aamuna on kampaaja. On vaan kahden viikon etelänreissun ja viiden päivän Suomen kiertelyn jälkeen niin sanotusti perse auki. Laitoinkin tyttärelle viestiä, että olen pa ja häälahjan saatte 18.7 kun tili tulee.

Mä tarttisin parin viikon oman loman, ihan vaan itselleni omaa aikaa ilman muiden hössötystä ja hässötystä. Nälkä. Mur. Tahtoo ruokaa!!!!!

154 päivää

melkoista vuoristorataa. Mahdun vähän pienempiin vaatteisiin, mutta vaaka ei kummoista eroa huomaa. Kunto on kohonnut kohisten, mutta mieliala on aika perseestä nykyisin. Yritän selvittää, miksi vituttaa ja miksi vedän pultteja milloin mistäkin. Kohta lomalle. Jospa se on eräänlainen katko vitutukseen ja siitä sitten suunta ylöspäin. Vuoden päästä kesällä olen laiha. Piste.

Sadaskymmenes päivä

Mä olen tosi, tosi väsynyt. Kävin yöllä pääsiäisyön jumalanpalveluksessa. Eli seisoin ensin puolisen tuntia, kiersin kirkon (oli tuuletonta joten tuohuksetkaan eivät sammuneet) ja seisoin taas välillä ristinmerkkejä tehden, kävin ehtoollisella ja sain siunatun ihanan punaisen munan. Yli kolme tuntia olin kirkossa. En jäänyt juhla-aterialle, koska väsytti niin paljon.

En ole pariin päivään käynyt vaa’alla, mutta olen tehnyt menneellä viikolla yhteensä kuuden tunnin edestä kävelylenkkejä! Se on jotain se. Loop ei toimi sen sykelähettimen kanssa kunnolla ja muutenkin alkaa tuntua siltä, että se EI ole mun juttu ollenkaan. Siirtynen takaisin sykemittarin käyttöön.

Tänään kokkasin balsamicolla ja ruokosokerisiirapilla sekä tuoreella rosmariinilla ja oreganolla marinoitua karitsan sisäfilettä, minttuista rosmariinilla maustettua kermakastiketta, juustokermaperunoita sekä rakuunaporkkanoita. Nam! Jälkiruokana oli omasta päästä keksimääni appelsiinipashaa ja kahvia. Nyt on tyrmätty olo.

En ehdi kesäksi 2014 kutistua 58-kiloiseksi. Ehkäpä kesäksi 2015. Jatkan silti kutistumista omaan tahtiini. Kyllä se siitä. Eiks vaan?

96. päivä

Ahdistaa. Olen yhä kipeä, mutta olen ollut niin paljon töistä poissa, että on aika mennä töihin. Ahdistaa siksikin, että se on niin nähty ja koettu. Se mun työ. Ahdistaa sekin, että palkkani ja vaativuusluokkani on väärällä tasolla. En jaksa enää taistella. Työnantajani uuvuttaa minut henkisesti loppuun. Nyt ei vaan jaksaisi – mitään.

89. päivä

Nyt alkaa huumori loppua. Uskaltauduin perjantaina pilatekseen. Tuntui hyvältä. Eilen kävin miehen ja lapsen kanssa kävelyllä. Hitaasti mentiin, sillä 5,9 kilometrin matkaan kului 1h 18min. Yön yskin, aamulla tuntui, että rinnasta suorastaan puristaa. Kävin kävellen kaupassa tuossa noin kilometrin päässä enkä meinannut jaksaa kotimatkalla viimeistä ylämäkeä. Mittasin sitten kuumeen kun jäseniä särki ja huimasi. 38C. V***u! Tää paska on kestänyt nyt KAKSI KUUKAUTTA!

Tämmöisiä tällä erää…

78. päivä

Olipas se tämäkin päivä. Aamupäivällä en yskinyt juuri lainkaa, mutta sitten kävin postissa ja Prismassa ja yskin loppupäivän niin, että nyt sitten pistää rintalastan kohdalle. Röntgenissä ei näkynyt mitään. Sitä minä vaan ihmettelen, miksi multa ei otettu keuhkoröntgeniä vaan poskioontelokuva??? Huomenna vyöhyketerapiaan!!!! Jee! Jospa tää tauti taittuu sillä?