Haaveita ja suunnitelmia

No ihan ykköshaave on tämä paino. Ja ulkonäkö. Enhän mä ruma ole enkä edes niin vanhan näköinen naamastani kuin oikeasti olen, mutta lihava on lihava. Joka kerta kun sovituskoppiin menee niin vituttaahan se ne L-kokoisia vaatteita sovittaa. Oikeasti. Lisäksi mun lempparivaatteitani ei useinkaan ole L-kokoisina. Joutuu pukeutumaan kompromissivaatteisin. Tätä haavetta yritän toteuttaa koko ajan, pikkuhiljaa. Se vain, että minä oikeasti tarvitsisin tukea, enemmän kuin koen saavani. Ehkäpä olen vähän avuton?

Haaveilen myös matkustamisesta muuallekin kuin Turkkiin. Olen joskus muinoin käynyt Portugalissa ja veri vetää sinne uudelleen, vaikka sainkin siellä salmonellan. En muuten enää uskalla ulkomailla ollessa syödä hampurilaisia, kahdesti olen ollut melko huonossa kunnossa hamppareiden syömisen jälkeen….Haluaisin ensi kesänä mennä laivalla Saksaan, junailla sieltä jotain reittiä Italiaan tai ihan vaan lentää Italiaan. Tahdon ja haluan. Sellainen sekoitus aikuisempia juttuja kuten vaikka visiittiä viinitilalle tai maailmakuulujen nähtävyyksien näkemistä ja sopivasti jotain vesipuistoa tai muuta vastaavaa ja sitten tietty jotain mitä tuo mies haluaa. Täytyy nyt tunnustaa, että en tiedä mitä hän haluaa. Ehkä pitäisi kysyä?

Ei olla oikeasti viime aikoina keskusteltu meistä, tulevaisuudestamme saati haaveistamme. Sen tiedän, että mies haluaisi asumaan omaan rivitalon pätkään tai erillistaloon tai omakotitaloon. Mua se pelottaa. Minä pidän nykyisestä tilanteesta. Toisaalta olisi mahtavaa saada tilaa, piha ja jotain omaa ja samalla se pelottaa. Olisi ihanaa kun olisi kunnon kaapit ja varasto, ettei tavarat loju kuten meillä, mutta toisaalta, ainahan tuon ylimääräisen voisi vaan myydä pois tai viedä roskiin. En ole halunnut omistaa mitään, koska se sitoo. Ja se ISO laina sitoo. Ja minua pelottaa sitoutua. Tuo pelko on ollut elämässäni mukana aina. Se on toisaalta pelastanut minut tukalista tilanteista ja suojellut. Toisaalta se on estänyt elämästä. Yhden kerran elämässäni tein sen virheen, että luotin toiseen enkä uskonut vaistooni. Se maksoi minulle melkein 7000 mk. Siksipä pelkäänkin nyt aika lailla, vaikka ollaanhan me oltu yhdessä yli 13 vuotta, että olen sitten helposti haavoitettavissa kun olen kiinni yli 250000€ velassa ja en sitten eläkkeellä ollessa vietäkään eläkepäiviäni matkustelemassa ympäri maailmaa. APUA! Tekisi mieli juosta karkuun ihan minne vaan ja pistää pää puskaan, laskea sataan ja toivoa, että asiat vaan ratkeaisivat sillä aikaa itsekseen.

Haaveilen myös siitä, että jaksaisin oikeasti tehdä muutakin kuin käydä töissä, salilla tai jumpissa ja istua iPad sylissä. Että saisin nukuttua, että asiat vaan sujuisivat. Että tuntisin eläväni joka elämäntasolla. Että minulla olisi täällä lähellä ystäviä, joiden kanssa voisin käydä vaikka vesijuoksemassa tai jumpassa tai salilla. Että en olisi niin yksin. Minulla on ihanat lapset, mutta eivät ne ystävää korvaa. On minulla ihan ihana aviomies, mutta minulla ei ole täällä pk-seudulla hyviä ystäviä. On tuttuja ja kavereita ja työkavereita. Onhan se itsestäkin toki kiinni ja ja ja….

Joo, nyt vaivuin jonkin sortin itsesääliin joten pitää varmaan lopettaa. Aika naatti olen kahvakuulailun jäljiltä. Positiivista on se, että koska kahvakuulatunnille tuli vain 7 ihmistä, me juttelimme ja nauroimme siellä yhdessä ja juttelimme vielä pukkarissakin. Oli kiva fiilis! Niin ja sää on ihana. Rakastan kesää!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s