Päivä 220

Kohta spinning-tunnille tai oikeastaan kolmevarttiselle. Jiihaa, sitten lapsen kanssa kauppaa, jotain ruokaa ja loppuillan voikin olla öllöttää! Huomenna onkin PT ja sunnuntaina kahvakuula. Hartiat on jumissa jam päätä särkee, mutta jospa liikunta auttaa.

Syömisen kanssa on nyt isoja ongelmia. Menee välillä ahmimiseksi ja välillä taas en syö mitään. Ei meinaa pysyä kultaisella keskitiellä nyt jostain syystä. En nyt sentään oksenna. PRKL. Mites tässä näin kävi?

Mainokset

Päivä 218

Nyt on keskiviikko ja ehkä olen miljonääri. Tein Viking Loton. Luulen kuitenkin, että en ole. Olishan se kiva…

Mä olen vähän kasannut itseäni. Juteltiin miehen kanssa, muun muassa. Nyt on tälle viikolle huomiseksi suunniteltu pyöräily. Ehkä käyn kaupassa fillarilla? Perjantaina aion käydä 45 minuutin kuntospin-tunnilla, lauantaina on PT-treeni, sunnuntaina aion mennä kahvakuulaan. Ensi viikon treenit päätän tuon PT tapaamisen perusteella. Sen verran tiedän jo ensi viikosta, että tapaan yhden ystävättäreni ja käymme yhdessä pitkällä kävelylenkillä. Tulee samalla monta kärpästä, näkee ystävää ja voi jutella, mukavaa liikuntaa eikä tule juotua kahvia ja syötyä pullaa 🙂

Tämän kuun 20 päivä menen tyttäreni kanssa Flamingo Spahan. Hän on viimeisillään raskaana ja viimeeksikin kun oli, käytiin vähän ennen synnytystä yhdessä siellä saunomassa, rentoutumassa ja rupattelemassa. Siellä on muistaakseni 7 erilaista saunaa (saattoi niitä olla yhdeksänkin), mineraalivesiallas, jossa on mukavan viileää ja suolaista vettä ja kun pistää korvat veteen kuulee rentouttavaa musiikkia, lisäksi siellä on matala lämminvesiallas ja ravintola. Vettä saa ilmaiseksi ja sitä siellä kyllä kuluukin. Ai niin, on siellä suokahuonekin.men tosin oikein ymmärrä sitä.

Syyskuussa aion osallistua reumakävelyyn ja yllättäen taidankin saada sinne kävelyseuraa. Se on mukavaa. Kävelymatkat ovat 1km ja 3km. Hei, se ON REUMAkävely, ei Helsinki City maratoni.

Vielä on ollut 27-28C ulkolämpötiloja, mutta jostain on tullut kova tuuli, joka helpottaa kummasti. Portugalistakin muistan sen ihanan ja samalla petollisen tuulen. Sitä ei 32C tuntunut missään siinä tuulessa, mutta nahka kärähti niin, että olin ihan kuumeessa yhden yön. Olin silloin elämäni ensimmäisellä aurinkolomalla ja pikkuisen idiootti ja ahne sen auringon perään. Otin silloin yläosattomissa aurinkoakin kun muutkin teki niin. Nyt ei ruskettuisi vatsa ollenkaan jos ilman yläosaa aurinkoa palvoisin 😉

Aika käydä unten maille kun aamulla pitäisi olla aikaisin duunissa. Lähinnä sen takia, että ennättää ennen pahinta ruuhkaa perille.

Öitä!

Maanantai ja päivä 216

Nukuin kohtalaisesti. Se piristää. Silti on vähän matalapaineinen olo. Lounaalle menen tunnin päästä. Ihanaa. Lounas työkaverin kanssa.

Joo, mulla ei siis ole tarkoitus arvostella ja haukkua ketään ihmistä täällä vaan purkaa omia tuntojani että tajuaisin itseäni paremmin kun ne mielialat vaikuttaa laihtumiseenkin. Pitää saada kiinni ongelmasta/ongelmista niin etteivät ne ole vain epämääräinen möykky rinnassa vuosikausia.

58 minuuttia lounaaseen…

Sunnuntai-illan viimeinen juttu

Mies ja lapsi nukkuu. Minunkin pitäisi kun tarkoitus on herätä kuudelta ja olla seiskan maissa tuolla Espoon puolella. Ihanaa päästä lounaalle niin, että ei tarvitse kuin tarjottimelle kerätä ruuat ja maksaa 🙂

Lentokoneen laskeutumisen ääniä kuuluu, tekee vissiin kaarrosta Tikkurilan yli. Jollain ympärillä olevista rakennustyömaista tehdään töitä. Melkein voisin laittaa pääni pantiksi, että eivät ole suomalaisia raksamiehiä ne kun tähän aikaan möykkäävät. Ärsyttävää. Varsinkin nyt kun joutuu pitämään läpivetoa, että saa nukuttua. Melu häiritsee, mutta jos laittaa ikkunat kiinni, ei pysty nukkumaan.

Hyvää yötä!

Haaveita ja suunnitelmia

No ihan ykköshaave on tämä paino. Ja ulkonäkö. Enhän mä ruma ole enkä edes niin vanhan näköinen naamastani kuin oikeasti olen, mutta lihava on lihava. Joka kerta kun sovituskoppiin menee niin vituttaahan se ne L-kokoisia vaatteita sovittaa. Oikeasti. Lisäksi mun lempparivaatteitani ei useinkaan ole L-kokoisina. Joutuu pukeutumaan kompromissivaatteisin. Tätä haavetta yritän toteuttaa koko ajan, pikkuhiljaa. Se vain, että minä oikeasti tarvitsisin tukea, enemmän kuin koen saavani. Ehkäpä olen vähän avuton?

Haaveilen myös matkustamisesta muuallekin kuin Turkkiin. Olen joskus muinoin käynyt Portugalissa ja veri vetää sinne uudelleen, vaikka sainkin siellä salmonellan. En muuten enää uskalla ulkomailla ollessa syödä hampurilaisia, kahdesti olen ollut melko huonossa kunnossa hamppareiden syömisen jälkeen….Haluaisin ensi kesänä mennä laivalla Saksaan, junailla sieltä jotain reittiä Italiaan tai ihan vaan lentää Italiaan. Tahdon ja haluan. Sellainen sekoitus aikuisempia juttuja kuten vaikka visiittiä viinitilalle tai maailmakuulujen nähtävyyksien näkemistä ja sopivasti jotain vesipuistoa tai muuta vastaavaa ja sitten tietty jotain mitä tuo mies haluaa. Täytyy nyt tunnustaa, että en tiedä mitä hän haluaa. Ehkä pitäisi kysyä?

Ei olla oikeasti viime aikoina keskusteltu meistä, tulevaisuudestamme saati haaveistamme. Sen tiedän, että mies haluaisi asumaan omaan rivitalon pätkään tai erillistaloon tai omakotitaloon. Mua se pelottaa. Minä pidän nykyisestä tilanteesta. Toisaalta olisi mahtavaa saada tilaa, piha ja jotain omaa ja samalla se pelottaa. Olisi ihanaa kun olisi kunnon kaapit ja varasto, ettei tavarat loju kuten meillä, mutta toisaalta, ainahan tuon ylimääräisen voisi vaan myydä pois tai viedä roskiin. En ole halunnut omistaa mitään, koska se sitoo. Ja se ISO laina sitoo. Ja minua pelottaa sitoutua. Tuo pelko on ollut elämässäni mukana aina. Se on toisaalta pelastanut minut tukalista tilanteista ja suojellut. Toisaalta se on estänyt elämästä. Yhden kerran elämässäni tein sen virheen, että luotin toiseen enkä uskonut vaistooni. Se maksoi minulle melkein 7000 mk. Siksipä pelkäänkin nyt aika lailla, vaikka ollaanhan me oltu yhdessä yli 13 vuotta, että olen sitten helposti haavoitettavissa kun olen kiinni yli 250000€ velassa ja en sitten eläkkeellä ollessa vietäkään eläkepäiviäni matkustelemassa ympäri maailmaa. APUA! Tekisi mieli juosta karkuun ihan minne vaan ja pistää pää puskaan, laskea sataan ja toivoa, että asiat vaan ratkeaisivat sillä aikaa itsekseen.

Haaveilen myös siitä, että jaksaisin oikeasti tehdä muutakin kuin käydä töissä, salilla tai jumpissa ja istua iPad sylissä. Että saisin nukuttua, että asiat vaan sujuisivat. Että tuntisin eläväni joka elämäntasolla. Että minulla olisi täällä lähellä ystäviä, joiden kanssa voisin käydä vaikka vesijuoksemassa tai jumpassa tai salilla. Että en olisi niin yksin. Minulla on ihanat lapset, mutta eivät ne ystävää korvaa. On minulla ihan ihana aviomies, mutta minulla ei ole täällä pk-seudulla hyviä ystäviä. On tuttuja ja kavereita ja työkavereita. Onhan se itsestäkin toki kiinni ja ja ja….

Joo, nyt vaivuin jonkin sortin itsesääliin joten pitää varmaan lopettaa. Aika naatti olen kahvakuulailun jäljiltä. Positiivista on se, että koska kahvakuulatunnille tuli vain 7 ihmistä, me juttelimme ja nauroimme siellä yhdessä ja juttelimme vielä pukkarissakin. Oli kiva fiilis! Niin ja sää on ihana. Rakastan kesää!

Päivä 215

Olen pitänyt ruokapäiväkirjaa, koska PT käski sellaisen tehdä. Luoja. Onkin sattunut katastrofipäivät. Olen herkutellut normaalia enemmän, syönyt miten sattuu, ruokailujen välit on olleet välillä vaan tunnin ja toisinaan jopa 7 tuntia. Olen juonut jopa pullollisen valkoviiniä!!! Ihan perseelleen menee. No, ompas PT:llä korjattavaa ja kommentoitavaa.

Tällä viikolla olen liikkunut ihan kohtalaisesti, oli PT treeni, pyöräilyä, body pump, venyttely, kävely ja tänään on kahvakuulatunti tai oikeastaan puolituntinen, joka tapauksessa taitaa tulla 5 tuntia liikkumisia tälle viikolle. Kaupassa käyntejä ja muuten vaan kävelyjä ja ulkoiluja en ole tuohon laskenut.

Mielialan kanssa ollut vähän ongelmia. Liittynee osin kuumuuteen, osin töiden alkuun ja aika paljon fiiliksiin täällä kotona. Osaisinpa vain sanoa mikä. Ehkä se on jokin oma saamattomuuteni, jota en uskalla kohdata tai tajua ja siksi on helpompaa ikään kuin vierittää syytä toisen niskoille.

Lisäksi haaveilen vihdoinkin tiettyjen reissujen tekemisestä ja olen todella kärsimätön odottamaan, että ne toteutuvat, mutta pelkään kuin pikkulapsi, että eivät ne toteudu ainakaan siten kuin haluaisin. Hirveä tarve etuilla jonossa. Mun vuoro, mun vuoro, mun vuoro!!!!

Minä haluaisin elää enkä vain odottaa, koska se elämä alkaa. Vähän kuin nää kilot, lähtisivät nyt perkele ja äkkiä!!!! Ehkäpä teen pienen listauksen siitä mitä haluan, vaikka erillisen kirjoituksen siitä. Puran päätäni tyhjäksi, että sitten voin järjestellä asiat siellä uudelleen. Vähän kuin siivoaisin kaapin.

Joo, huomenna menen seiskaksi töihin, että pääsen ajoissa kotiin. Mies on etänä kotona. Tiistaina ja keskiviikkona olen itse kotona etänä. Torstaina on oltava koko päivä duunissa. Perjantaina käyn aamupäivä, sillä mulla on palaveri, jossa on oltava ihan fyysisesti läsnä. Ei riitä conffat ja webexit.

Jep. Tämmöistä tällä erää!

P.S. Kirjoitetaanko se ompas vai onpas?